21. Viimeinen lomapäivä eli tankataan bensaa ja aurinkoa Benagalbónissa

 Susivuoret nukkuvat melko hyvin, mutta kadulta kuuluu melua jonkin verran, sillä autot paukuttavat pikkukadun kaivonkansia mallikkaasti. 

Vilho juo ilman paitaa shortseissa kahvia pitkään parvekkeella, tietäen mitä kylmyyttä kotimaassa on vastassa. Meri on nyt utuinen tuolla alempana, mutta päivästä tulee varmasti lämmin.

Susivuoret ajelevat alueen rantatietä ja katselevat kylien ketjua, käyvät rannallakin kävelemässä. Kesä on ihan pienen kulman takana ja jotkut rohkeat vieraat käyvät jo uimassa. Vaikka rakentaminen täällä on ryöstöviljelyä, on näissä paikoissa mukava tunnelma, jotenkin ajaton ja sillä tavalla rento, että tänne voisi unohtua eläkepäivikseen helposti. Sää kehittyy erinomaiseksi ja lämpimäksi.

Päivän varsinainen seikkailu on tankkaaminen ja se hoidetaan lopulta ns. pikatiellä ylämaissa, sieltä palataan sitten asunnolle tutkimaan jääkaapin varantoja. Nyt kaikki ruuat syödään pois ja lounaaksi tulee Vilhon tekemä iso salaatti tonnikalasta, öljystä, balsamicosta ja valmiista salaattisekoituksesta. Vilho pitää kovasti tästä Mercadonan salaatista, jossa on hintaan 2,10 € ja peräti 400 g salaattia. Löytyy kaikki oliiveista porkkanan kautta maissiin ja erilaisiin salaattilehtiin.  Vilhon miksaamat annokset ovat suuria, mutta katoavat lautasilta helposti.

Pakataan. Vilho juo hartaasti olutta parvekkeella ja nauttii auringosta ja valosta. Illalla on vielä viiniä ja lisää pakkausta, sitten Annikki paistaa erinomaiset pihvit ja niiden kanssa vielä kerran katalonialaisia patatas bravasia.

Päivän anti on kuitenkin viimeisen lomapäivän nautiskelu merimaisemaparvekkella, miellyttävä joutilaisuus lasi kädessä, ilman paitaa. Lentokoneita on nytkin lysti seurata ja meneehän tästä muutama matkustajalaivakin ohi, puhumattakaan suuremmista konttialuksista. 

Tämän asunnon veijarimainen piirre on öinen vesikatko. Alueellahan on kuivuutta ja sitä hoidetaa katkaisemalla vesi välille 24-07 yöllä. Susivuoret ovat varautuneet muutamalla pesuvesipullolla ja ulkona parvekkeella on ämpäri täynnä ja isännän vesisäiliössäkin on lisää juoksevaa. 

**

Aamun aikataulut menevät kuitenkin niin, että aamupissan jälkeen vesi alkaa jo juosta ja elämä jatkuu normaalisti. Susivuoret pakkaavat lyhyen aamiaisen jälkeen, ottavat laukkunsa ja lähtevät autolle. On aika siirtyä Málagan lentokentälle ja poistua Espanjasta.

Autopalautus Goldcarilla on helpoin mahdollinen, auto talliin ja avaimet lokeroon. Kuittaus tulee hyvin pian s-postiin ja Susivuoret pääsevät myös helposti deskille ja saavat laukkunsa hihnalle. Kenttä onkin iso laitos, check-in -tiskit ovat yhdessä rivissä alakerrassa ja niitä taitaa olla toista sataa. Turvatarkastus on nopea, tehokas ja ystävällinen, jonottaa ei tarvitse. 

Susivuoret ostavat kolme pulloa vettä (1,20-160 € / 0,5 l) ja syövät hyvät sämpylät baarissa. Kotimatkalla koneessa Vilho etupäässä nukkuu.

Suomessa odottaa pienimuotoinen lumimyrsky ja niin edessä on matkalaukun kiskominen hangessa ennen pääsemistä kotiovelle. Kotimaiseen tunnelmaan pääseminen ei sen suurempia siirtymiä kaipaa.

20. Keskiviikkona taas Málagan alueelle eli ohi Gibraltarin

 Susivuorien aamutoimet Jérezissä ovat aika tehokkaat ja joskus yhdentoista aikaan kaikki on valmista. Vilho saa auton aika helposti ehjänä ulos tallista ja odottaa asunnon avainta palauttavaa Annikkia viereisellä kadulla. Lähdetään koilliseen ja kohti Välimeren rantoja, käytännössä melkoisen suoraan kohti Gibraltaria.

Ajosää on hyvä ja Välimeren lähestyessä maasto muuttuu vähitellen karummaksi. Gibraltarin "kivi" on vaikuttava näky nytkin ja aina koko alue herättää ajatuksia. Brittien omituinen läsnäolo täällä toisessa valtiossa ja juuri tuon kapean kohdan huumetrafiikki Marokosta ja se, miten tästä vähitellen alkaa Costa del Sol, aurinkorannikko jota Susivuoret ovat jo yli viisitoista vuotta kutsuneet "teepussirannikoksi". 

Lounasta syödään Esteponassa ostarin kahvilassa. Vilho näykkii erinomaista vihanneswokkia - näykkii siksi, että matkustaminen ja aamyherätys tekee ruokahalun ja rauhoittumisen vaikeaksi. Annikki saa leivoskahvit ja aluksi tuorepuristetun appelsiinimehun. Tunnelma tällä ostarilla on uninen, etupäässä brittieläkeläisiä kulkee kaupasta hitaasti ja kieleksi alkaa kääntyä englanti.

Takaisin tielle. Nyt ollaan suurten ja tuttujen nimien kanssa tekemisissä. Tien sivuun jää Marbella, sitten aikanaan Fuge eli Fuengirola.

 Vuoden 2008 paikkeilla Susivuoret olivat täällä aurinkorannalla Miraflores-asuinalueella, lähinnä Fugen ja Marbellan välissä. Silloin Vilho aloitti autoilun ulkomailla, koska loma-asuntoparatiisin vankina alkoi melkein hermot palaa ja pikkuauto päästi linnut tuosta valkoisten talojen häkistä Córdobaan, Granadaan ja Gibraltarille asti. Lopulta tien tiukassa liikenteessä Susivuoret tunnistavat tutut paikat, mutta totuus on se, että samankaltaisia asuinalueita, pikkuostareita ja liittymiä on koko tiet täynnä ja varmaan viidessä-kuudessa paikassa matkalaiset ovat varmoja siitä, että tämä oli se.

  Málaga ohitetaan ohitustietä ja Vilho seurailee navigaattorista ajoaika/matkaennustetta kentältä asunnolle, sillä pian tämä matka ajetaan takaisin. Täällä on muuten myös ruuhkia ja paljon liikennettä, paikoin on  neljäkin kaistaa aika, mutta trafiikki seisoo melkein kokonaan toisinaan. Mitään tuollaista aamuruuhkaa ei haluaisi, kun on kentälle menossa. 

Samalla kun sherry-kaupunkien espanjalainen Andalusia jää taakse ja tullaan francolaiselle betonirannalle lomateollisuuden helmaan, on myönnettävä, että alueella on hyvä sää. Tämä tulee kyllä täysin selväksi Susivuorille seuraavina tunteina.

***

Torre de Benagalbón on sen tien varressa, jota Susivuoret pari viikkoa aiemmin ajoivat Málagasta Motrilin suuntaan eli itään matkalla kohti Granadaa. Siitä kahdesta viikosta tuntuu olevan ikuisuus.  Tämä kyläntapainen on osa rannikon kaupunkinauhaa, jossa ei ole sen enempää kyliä kuin kaupunkejakaan, mutta asutusta on varmaankin Almériaan asti eli ns. loputtomasti. Pikatie kulkee puolirinteessä, sen jälkeen on karua vuorta ylempänä, mutta tien alapuolella on asutusta ja lopulta rantaviiva ja hiekkaranta. Isompi paikkakunta täällä on  Rincon de la Victoria eli Rincon.

Navi löytää asunnolle, mutta maali on kapealla kadulla, jossa ei voi edes pysähtyä. Mäkikin siinä on, joten autolle haetaan alempaa parkkia. Tällä kertaa Susivuoret pääsevät helposti numerolukosta asunnolleen toisessa kerroksessa, pienessä kerrostalossa.

Asunto on mukava ja sen parveke on varmaan 7 metriä leveä ja antaa mäeltä merelle. Aurinkoa ja valoa on huikeasti. Vilho raahaa tavaroita ja lämminhän siinä tulee. Juotuaan oluen parvekkeella ja muuten puuhattuaan, Susivuoret lähteävät käymään Mercadonassa. 

Kauppareissu tehdään kävellen ja taas huomataan, että täällä on korkeuseroja, mutta lähinnä Vilho säälii vaimoaan kävelyretken osalta, sillä Vilhollehan tepastelu tekee ratin vääntämisen jälkeen vain hyvää.

Annikki konkretisoi Vilholle sen tosiseikan, että se oikea Andalusia on tuolla Gibraltarin kylmällä, Atlantin puolella, johon sateet putoavat, vihreyttä löytyy ja säät ovat epävakaampia. Kiven tällä puolen on Välimeren kiva kasvihuone, stabiili ja lämmin tunnelma, joka on tuonut loputtoman määrän betonia, golfratoja ja brittejä ja muita punanahkoja vanhan kulttuuriseudun leppeille hiekkarannoille ja loputtomaan aurinkoon. 

Susivuoret juovat tinto veranoa ja istuvat pimenevässä illalla parvekkeella ja katsovat kuinka lentokoneet kiertävät Málagasta merelle, sitten asunnon yli kohti kylmää ja pimeää pohjolaa. Orion on  komeana jossain korkealla meren ja Málagan yllä. 

19. Vierailu bodegassa ja pakkauspäivän puuhia. Jérez.

 Susivuorilla on kello 1230 esittelykierros Lustaun bodegassa, Jérezin keskustassa. Kellonaika ei ole paras viinien maisteluun, mutta pääsiäisaikana paikat ovat varattuja ja tämä paikka tarjosi ylipäätään tilaa sekä muuten sopivaa ja kohtuuhintaista pakettia. 

Lopulta Lustaun esittelyssä on mukana neljä ihmistä: Susivuorten lisäksi espanjalainen eläkeläispariskunta. Jo aiemmin Annikki on saanut sähköpostin, jossa varoitellaan kierroksen olevan espanjaksi ja samat valistukset saadaan vielä ennen kierroksen alkua, hyvin ystävällisesti kylläkin ja - espanjaksi. Susivuorille kierros kelpaa kyllä hyvin. 

Vaikka nämä nimenomaiset tilat ovat ko. konsernille hankittu vasta muutamia vuosikymmeniä sitten, on täällä tositoimintaa. Vaikka rakennus ei ole mikään varsinainen viinitehdas, on nyt jo käynyt ilmi se, että säilytystilaa tarvitaan valtavasti jo sherryn solera-menetelmän takia. Tynnyreitä on ja niille pitää löytää riittävät tilat, vieläpä sellaiset, joissa lämpötila ja kosteus saadaan kontrolloitua. Opas esittelee hiekkalattiaa hallissa, sitä kastelemalla saadaan hallittua sekä lämpötilaa että kosteutta. Hiekka tuttua saharamaista, erittäin hienoa rantahiekkaa. 

Kierros tehdään alun jälkeen lasi kädessä ja matkan rasteilla maistetaan neljää juomaa. Ne ovat niitä pikkuisen parempia sherryjä ja aivan erinomaisia, aromaattisia ja hienostuneita. Tämä matka on opettanut ainakin sen, että sherrystä löytyy vielä aiempien kokemusten lisäksi toinen mokoma syvyyttä. Kauaksi on Susivuortenkin kokemuksissa tultu siitä täysin makeasta juomasta, mitä pohjoismaissa ja laivoilla kaupitellaan brittiläisen perinteen hengessä. Espanjassahan makeat sherry-juomat ovat kaupoissa harvinaisia, sokeriliemet laivataan brittimummoille,  mutta makeita juomia löytyy vaikkapa Pedro Ximenez -otsikolla sitä löytyy ja toki muista juomalajeista, kuten Málagasta, sherryjen ollessa pääsääntöisesti lähellä kuivaa valkoviiniä sekä maultaan että käyttötarkoitukseltaan.

Kierros päättyy tietysti yhtiön myymälään ja viimeisenä juomana tarjotaan talon vermuttia, juomaa joka sekin on yllättävän yleisesti valmistettu tuote Espanjassa. Täältä löytyy asiallisia pulloja eri hintaluokissa ja Annikki taitaa viedä kolme pulloa kassalle, kaikki oikein kohtuuhintaisia, paremmat vähän kympin päälle. Sitten Susivuoret marssivat pahvisalkkunsa kanssa asunnolle ja ovat hyvin tyytyväisiä kierrokseen. 

Tähän päivään kuuluu vielä vähän kävelyä, kotiruokailut kauppareissun jälkeen, pieni päivälepo ja pakkausta.

18. Sanlúcar de Barrameda ja El Puerto de Santa Maria

 Susivuoret lähtevät melko aamusta autolla Sanlúcar de Barramedan suuntaan eli rannikolle. Sanlúcar on yksi keskeinen sherry-kaupunki ja erityisesti Manzanillasta tunnettu.

Auto saadaan tallista ulos melkein yllättävän helposti ja sitten päästää tankkaamaan. Clio ei vie juuri 4 litraa enempää sadalla, mutta nyt onkin jo melkoiset taipaleet kierretty. Tällä asemalla 95 E on alle 1,5 euroa/litra.

Pääasiassa matka menee tasaista peltopohjaa ja suoraa tietä, kunhan Jérezin kukkulalta laskeudutaan ensin alas. On pääsiäismaanantai ja melko hiljaista. Sää on pikkuisen epävakaa, mutta kääntyy aurinkoiseksi.

Sanlúcarissa auto jätetään rantakadulle parkkiin, siellä vieressä on tasainen hiekkaranta, vaikka varsinainen avovesi ei olekaan edessä vaan ennemmin Guadalquevirin laskusuu mereen. 

Sanlúcarissa on kirkas ja lämmin sää. Kaupunki on pieni ja melko siisti ynnä miellyttävä. Susivuorilla ei ole kummempaa ohjelmaa, kunhan vaan kierretään ja katsotaan vähän. Täälläkin kaksikko kävi aikanaan, mutta vain lyhyesti ja jossain nurkassa kaupunkia. 

Mainittavan arvoista on ehkä vierailu linnamäellä ja linnan vieressä on Barbadillon myymälä, jossa on paljon mm. Solear-merkin tuotteita ja tietysti talon nimellä olevia pulloja. On viinejä ja manzanillaa, muitakin juomia yllättävän paljon. Seinällä on myös etikettikokoelma, jossa on käyty piirroksina läpi melkoinen määrä erilaisia eläimiä. Vilho ei vain löydä sutta joukosta, mutta kaikenlaista muuta on tammihiirestä ilvekseen asti.

Susivuoret käyvät poistuessaan Sanlúcarista Aldissa ja ottavat vähän evästä. Nyt yritetään jatkaa etelään päin Chipionan pientä rantakylään, mutta tiet ovat huonoja ja reitti varmaankin väärä. Retki jää kurkistamiseksi merelle pieneltä rantakaistaleelta. 

Aikanaan paluumatkalla Susivuoret ovat Rotassa syömässä evässalaatteja. Rota on jonkinlainen golfkylä valtavan meritukikohdan takana. Tukikohta Naval base on suuri aidattu alue ja siellä on kaikki lentokentästä sairaalaan asti.

Rota-merkkisen kylän jälkeen matkan viimeinen etappi on El Puerto de Santa Maria, jota voisi luonnehtia Jérezin satamaksi. Täällä vain kruisaillaan ja katsotaan ympärille. Suuret sherryvarastot hallitsevat sataman kupeita ja tämä varmasti on lähtöpaikka miljoonille litroille alueen juomaa kohti maailman ja Britannian satamia. 

Kuten voi nimestä arvata, El Puerto de Santa Maria oli Kolumbuksen lähtöpaikka ensimmäiselle Amerikan retkelleen. El Puerto linkittyy muutenkin uuden maailman löytämiseen ja on kaiken kaikkiaan elävä, mutta miellyttävän oloinen satamakaupunki.

Lopuksi käydään suuressa El Paseo -ostoskeskuksessa. Se tarjoaa toivotun WC:n lisäksi mahdollisuuden viimeisten tuomisten hommaamiseen ja Vilhokin poimii vielä sekä pari pientä edullista keittiöveistä että pari purkkia paprikajauhetta. Juomiakin löydetään, mutta jo täälläkin sherryhyllyä hallitsee fino ja manzanilla.

Paluumatkalla poiketaan kylttien innoittamana eräällä roomalaiskylän kohteella, mutta tähän aikaan paikka ei varsinkaan pääsiäisenä ole auki. Mutta senhän lukija olisi voinut arvatakin, että paikkaa katsellaan vain aidan takaa.

Edessä on auton sorvaaminen ensin kotikadulle ja sitten parkkipaikalle. Nyt se meneekin jo melko hyvin, Annikin liikenteenohjaus on jo aktiivisempaa ja Vilho maltillisempi. 

Asunnolla nautitaan juomia ja syödään vähitellen jääkaappia ja varastoja tyhjäksi.

17. Juoksulenkki sateessa eli kierrellen kaarrellen Jérezissä

 Sunnuntaina vettä tiputtelee edelleen aika lohduttomasti ja Susivuorten mukavassa Jérezin asunnossakaan siltä tiedolta ei voi välttyä. 

Tehdään hieman puhde- ja rästitöitä. Vilhokin saa piirrettyä nyt ja kirjoittaa jonkin verran.

Mutta valmistava lenkki kevään kisoihin on tekemättä ja vaikka keli on kostea, nyt on mentävä jos aikoo mennä.

Lopulta Vilho juoksee sadekelissä reilun puolitoistatuntisen ja kastuu aika perinpohjaisesti. Nythän ei tuule ilkeästi, joten sade ja autojen roiskeet ovat se ongelma, sillä pian on lämmin juostessa shortseissa ja hihattomassa, jota Vilho kuitenkin tuki melko ohuella teknisellä lisäpaidalla. 

Vilhon juoksusuunnitelma ei oikein onnistu karttamietinnöistä huolimatta. Tässäkin on jotain tälle matkalle tyypillistä... jonkinlaista huoletonta huolimattomuutta tai ylenmääräistä rentoutta.

Vilho yrittää parikymppistä ja sellaisella reissulla tulee nähtyä kylän liepeitä ja ns. teollisuusalueita. Muutaman sherry-talon laajuus alkaa selvitä, sillä kaupungilla on vain osa varastoista ja toiminnoista, liepeillä ja monessa muussa paikassa on määrätön määrä näitä tynnyrivarastoja. Jos jotain, niin sherry tarvitsee säilytystilaa. Vilho ohittaa mm. Soberanon hallit ja miten monta jalkapallokenttää nämä mahtavat olla kooltaan, neljä ei ainakaan riitä. Sitten lenkki vie mööbelikauppojen kadulle ja aina saa miettiä, mistä eteenpäin pääsee.

Vilho kuitenkin jatkaa ja kiertää kaupunkia ja etsii aina suoria pätkiä. Väkeä ei ole liikkeellä ja täällähän on pyöräteitäkin, mutta kukaan ei pyöräile sateessa.

Lopulta Vilho päätyy suurien avenidojen jälkeen kaupungin Jérez-kirjaimille vähän yllättäen ja päättää juosta kotiin. Matkaa tulee vain vaivaiset 15 km, mutta onhan ukko ainakin täysin märkä. 

Vilho saa pyynnöstään tänään pastaa ja tomaattikastiketta, molemmat espanjalaisia.

Hämmentävästi, tänäänkin illalla on jopa hieno keli. Susivuoret menevät kävelylle, mutta jo omalla kadulla tai tarkemmin viereisellä on kulkue menossa ja kadut täynnä väkeä. Iltakävelyllä menoa näkyy vielä lisää, mutta tänään vuorossa olivat siis kotinurkat kulkueille.

16. Jérez: Arkeologinen museo, sadetta, kulkueet

On Lakalauantai. 

Mutta täällä Pääsiäisen juhlallisuudet jatkuvat todellakin joka päivä, ja näkyvin perinne ulkopuoliselle on katujen kulkueet. 

Sataa melkoisen lohduttomasti ja Susivuoret ovat etupäässä sisällä ja keräävät niitä kuuluisia voimia. Jotain ruokakauppakäyntiä Mercadonaan  tapahtuu ja roskien vientiä; Kauppareissulla käydään Diez-Mériton bodegassa puuskissa sateenvarjon kanssa, mutta täältäkään ei saa vierailua buukattua, kiva tyttö vain myy tiskiltä sherryä litroina tai pulloina. Keli ulkona on paha, satelee puuskaisesti, välillä pitää mennä suojaan.

Mutta päivän pääponnistus on hetkellinen into lähteä paikalliseen arkeologiseen museoon alkuiltapäivästä. Vilho menee edeltä, sataa mutta välillä se taukoaa.

Museo on ihan kiva, se painottuu sopivasti vanhimpiin ja sitten tuoreempiin aikoihin ja on Susivuorille juuri sopivan kokoinen. Hinta taitaa olla jotain 5 euroa, ja aikaa näin Pääsiäisenä on vain reilu tunteroinen, sillä paikka menee kahdelta kiinni. Hiljaista täällä on.

Susivuoret kiertävät kaiken kuitenkin aikataulussa kiltisti ja keskittyvätkin kaikkeen visigoottien ja foinikialaisten väliltä. Osa esineistä on oikeasti aika kiinnostavia, mutta tässä museossa ei ole sen enempää kreikkalaisten kuin roomalaistenkaan maalattuja ruukkuja, vaan kaikkea muuta. Muita vieraita on suunnilleen tusina paikalla. 

Paluumatkalla kotiin tulee ns. pataan. Puuskia ja kaatosadetta. Vilho juoksee äkkiä ensimmäiseen näkemäänsä syvennykseen ja sinne tulee pian Annikki ja puolitusinaa ihmisiä. Vettä tulee nyt niin kovaa, etteivät jalkineet kestä eikä varjokaan auta. Tässä ollaan tukio, sitten erään kaupan päivävarjojen alla ja sitten vielä jossain syvennyksessä. 

Sade on puuskittaista, joten hyvässä välissä pikkumatka kipaistaan kotiin. 

Myöhemmin illalla keli on jopa niin hyvää, että Susivuoret lähteävät katsomaan  kulkueita. Osa seurakunnista "ei ole tullut ulos" sillä keli on ollut haastava, mutta pääkadun varressa ovat silti ihan "kaikki" paikalliset näyttäytymässä. Nyt ilta onkin hieno ja tunnelma on juhlava. Tytöt ovat dressed to kill ja pojat puvuissa, kaikki tyylikkäitä tai sitten tyrmääviä. 

Yöllä Susivuoret paneutuvat Jeesus-elokuviin. Netflixin Chosen on pian katsottu, mutta onneksi Espanjan töllökin näyttää sentään jotain pääsiäisleffoja.

15. Cádiz revisited

 Läntistä Eurooppaa höykyttää myrsky, joka kantaa Nelsonin nimeä. Vettä ja tuulta riittää niin Ranskassa kuin Espanjassa, eikä moni muukaan maa säästy.

Cádiz.

Susivuoret kävelevät epäjärjestyneessä järjestyksessä Jérezin rautatieasemalle ja lähtevät Annikin liput ostettua kohti yhtä Euroopan vanhinta kaupunkia, tarunhohtoista Cádizia. Sateenvarjojen kanssa mennään ja laiturilla ollaan ajoissa. On siis Pitkäperjantai ja kaupungissa on sunnuntaitunnelma.

Junamatka on melko edullinen ja helppo. Cádiz sijaitsee melkein samalla tapaa vedessä kuin Venetsia, mutta tarkemmin se on jotain saaren ja nimen välistä. Vilho huomauttelee, että Eurooppaa kiertäessä puunilaisten perustamat kaupungit ovat usein täydellisissä luonnonsatamissa, oikeastaan aina ihan huippupaikoissa veneilyn kannalta. Selväähän se on, mutta ne voi melkein tunnistaa ilmakuvasta tai kartasta. Foinikialaisten jäljet ovat usein tältä puolen rapakkoa kadonneet, sillä heidän perustamiaan paikkojaan on käytännössä aina asuttu siitä asti.

Tuhat vuotta sitten Vilho autoili ensimmäistä kertaa näillä main ja muistaa sen aina. Oikeasti se ei ollut kovin erikoista, mutta ajatus muinaiseen kaupunkiin kruisailusta on aina erikoinen.

Juna kulkee melkein vetten päällä ja täällä on lintujen kannalta hienoa suistoaluetta ja suolankeräämöjä. Sataa, mutta ei se hienossa junassa haittaa ja sitä paitsi sade on kuuromaista.  

Perillä kaupungissa matka asemalta keskustaan tapahtuu sateenvarjon alla. Sitten jossain vaiheessa tapahtuu ihme ja sade lakkaa, samoin paha tuuli ja aurinko alkaa paistaa oikein suloisesti. 

Katedraali pitää käydä katsomassa ja täälläkin on paljon espanjalaista lomaväkeä. kadut ovat kapeita, mutta eivät mitään sumppuja. Meri-ilma on miellyttävää ja ihmiset asiallisia, kauniita. Turismia ja ruuhkaa on mutta se on kyllä todella siistiä ja siedettävää. 

Susivuoret kurkkivat aidan raosta melko vaatimattoman roomalaisen teatterin alkuun ja katedraalin jälkeen mieli vie rantakadulle ja sieltä pitkälle laituritielle. Sää on nyt parhaimmillaan ja väkeä tulee kävelemään upeaan meri-ilmaan. On juuri passeli kevätlämpötila. Rantahiekassa ja merikivillä liikkuu karikukkoja ja kenties jotain rantasipien sukulaisia, kuitenkin kahlaajat ovat nyt täällä ja kevät murtaa talven vastarinnan lopullisesti.

Kaiken kaikkiaan Susivuoret vain nauttivat paranevasta säästä ja kävelevät, valokuvaavat. Tällä matkalla on vähän pakollisia asioita tai kohteita, mutta sää on alkanut sanella tietysti monia asioita. 

Aivan katedraalin takana on pari muinaista sarkofagia täysin naarmuuntuneen pleksi takana ja sama pleksiseinä suojaa niitä harvoja vanhoja foinikialaisia raunionkappaleita. 

Espanjalaiset vaeltavat baarista kirkkoihin ja kahviloista seuraavaan kirkkoon. Ohjattuja kaupunkikierroksiakin on. Mutta täällä ei tyrkytetä eikä "ukoteta" koko ajan jotain, se olisi aika turhaa, koska pääsiäislomalaiset ovat osaavia espanjalaisia.

Sää pysyy hyvänä. Susivuoret vaeltavat rautatieasemalle ja syövät baarissa bocadilloja ja Vilho juo oluen, Annikki taitaa saada manzanillaa. Junamatka takaisin on miellyttävä. 

Nähdään flamingoja, lehmihaikaria, jalohaikara ja petolintuja. Pääskysiä on ilmassa ja jossain lentää merimetso, toinenkin. Suolakeräämöistä saadaan pari hyvää kuvaa ja kaikkiaan riisiviljemää muistuttava kosteikko on kiinnostavaa seutua.

Perillä Vilho luotsaa pariskunnan kotiin. Nyt yhteinen sävel Mapsin opastuksen kanssa on löytynyt ja meno on helppoa. Annikin nilkan takia mitään suuria sakkokierroksia ei kannata ottaa.