Cheverny, Chenonceau, Limoges. Viides päivä

Aamupäivän Vilhon mietteet ovat vielä edellisessä illassa ja hotellin viereisessä ravintolassa. Ketjumainen ravintola oli leimallisesti alsacelainen tarjonnaltaan ja se oli tietysti samalla pienteollisuusalueella kuin hotellikin. Mutta paikka oli suosittu ja suuri. Ranskassa on jonkin verran asiallisia ruokapaikkoja, jotka kuuluvat ketjuun ja siten myös hyödyntävät ketjujen edut: suuret volyymit, hyvät toimitilat ja kohdistetut ruokalistat.

Illan paikka oli juuri sellainen, siisti, suuri ja kaikkiaan kohtuullinen. Pariskuntamme söi hyvin. Annikki sai merenherkkuja suunnattomassa jäämurskatarjottimessa ja Vilho hapankaalia talon tapaan - sehän on erityisesti Alsacen ruokia. Merellisen kalastajan lautasen täyttivät erikokoiset katkaravut ja simpukat ja annoksesta ei kotihärmässä kannattaisi edes unelmoida. Vilhon eteentuodussa lämpölautasessa oli runsaan hapankaalin lisäksi erilaisia makkaroita, peruna ja kimpale sikaa luineen ja nahkoineen. Vilho söi hyvin haluin marathonnälkäänsä, mutta kauhisteli samalla viimepäivien lihansyöntiään. Annoksia kyyditettiin Alsacen valkoviinillä. Annikki tahtoi vielä jälkiruokaa, Vilho kykeni enää kahviin, expressoon kuten paikallinen termi kuuluu. Viisikymppinen riitti illan juhla-ateriaan. .

Mietteistään Vilho palaa nykyhetkeen ja ja ajaa kapeita teitä kohti Chenonceaun linnaa. Työn alla on selvästi retken ensimmäinen välipäivä. Vilhoa väsyttää, eikä Annikkikaan vaikuta erityisen reippaalta. Molemmat tekevät kuitenkin sen mitä pitää tehdä. Vilho saa keskittyä tosissaan ajamiseen, sillä samalla pitää tietysti seurata näkymiä ja uusia seutuja.

Château saavutetaan aamupäivällä ja Vilho on ärtynyt. Hän rähjää jostain Annikille mutta tilanne tasaantuu, kuten yleensäkin, melko pian. Päivä lämpenee nopeasti ja kelissä ei ole mitään moittimista. Kohteena oleva linna on saavuttanut legendaarisen maineensa historiallisten henkilöiden kautta, mutta osaltaa siksi, että se kulkee joen yli sillan tavoin. Pariskuntamme kuvaa linnaa virran suunnasta, katselee puistoa ja puutarhoita ja menee vasta sitten turistiryhmien lailla sisään linnaan. Kumpikaan ei pidä kartanoista, linnoista tai muista tötterökaulusväen asumuksista; laahusvuoteista tai huoneista, joissa on koirien muotokuvia ja päähenkilön sukkia näytillä. Linnassa voikin käydä kiirettömästi, katsomassa onko täällä jotain oikeaa nähtävää.

Tässä linnassa onkin. Galleria eli joen yli kulkeva siipi tarjoaa miellyttävän tilaelämyksen ja hienoja näkymiä joelle. Erityisen kiinnostavia ovat myös keittiötilat alakerrassa, uunit, leikkuupöydät, veitset  ja astiat. Yläkerran hovihenkiset makuuhuoneet on nähty tuhansia kertoja. Vilhoa kiinnostavat valtavat takat ja niiden takkapuutelineet; täällä vaikuttavaa on erityisesti se, että useammassakin takassa on tuli. Puolitoistametriset puut antavat palaessaan huikeasti lämpöä tilaan. Vilho on vaikuttunut historiallisesta demonstraatiosta.

Lounas nautitaan linnan piknik-paikalla. Päivä on miellyttävä, vaikka tuuli on paikoin viileä. Vilho seuraa koululaisryhmää hellästi ohjaavaa opettajatarta, joka on hyväntuulinen, samanikäinen ja Vilhon mielestä valtavan söötti vetävissä, mutta väljissä housuissaan ja modernissa opettajamaisessa huolehtivaisuudessaan.

Linnan jälkeisellä tiellä Vilho havaitsee metsänrajassa kauriin. Hän pysäyttää auton ja ajaa takaisin. Annikki kuvaa kaurista. Se on hyvin pieni ja juoksee lopulta hämmästyttävän kovaa kauemmaksi metsään.

Puhelin pirahtaa. Vilho muistaa heti, että Äidille olisi pitänyt soittaa. Hän ajaa sivuun ja ensimmäinen pysähdyspaikka on sivujoen ääressä, ihanassa keväisessä tilassa. Vilho paistattelee auringossa ja soittaa Äidille. Äiti on odottanut marathonin jälkeistä ilmoitusta, mutta ohjelma on saanut Vilhon unohtamaan. Suomesta kuuluu, että lunta tulee kamalasti ja Vilhon kuvatessa paikallista säätilaa on vaikea asennoitua. Tänään on nähty västäräkkejä, pääskysiä, linnan puutarhassa satoja kukkia ja kevät on kääntymässä kesäksi. Suomessa tulee puolimetriä lunta. Vilho kertoo miten juoksu meni, kuten on kertonut kaikista juoksuistaan. Vilho lupaa soittaa pian uudestaan. Kerrotaan terveisiä,  kun ensin on kysytty tarkemmin Isän vointia.

Aikanaan Châteauroux'an jälkeiselle pikatiellä Annikki näkee toisen kauriin pellolla ja Vilhokin ehtii sen huomata. Haukkoja nähdään liitelemässä, lekuttelemassa ja tolpan päässä. Eläinhavainnot piristävät vahvasti päivän uupunutta perussävyä.

Pikatie vie kohti Limogesia ja teemana on enää siirtymä ja lepo. Hotelli löytyy ja evästä käydään hakemassa. Hotelli on heikoin tähänastisista, mutta merkillisesti huonetta arvioidaan pelkästään huumorin kielellä. Hurraamista onkin vähän, mutta majoite on kuitenkin ihan riittävä ja perussiisti. Pariskuntamme on nähnyt monenlaista majoitetta ja tämä koppi on lukunsa siinä kirjassa.

Päiväunet tulevat tarpeeseen. Nyt ei tarvitse kiirehtiä edemmäs tai yrittää sen enempää. Ilta on levon ja valmisteluiden, uusien kohteiden poimimisen. Laitteetkin lataavat akkujaan ja ainoa järkevä sähköpistoke on katonrajassa oleva jakaja, joten johtoja roikkuu sieltä. Matkalaiset keräävät voimiaan ja suuntana ovat seuraavaksi Lascaux ja Bordeaux.